Tänään pitäisi sitten palautua koulunpenkille ja olla taas virkeä, aktiivinen ja innostunut opiskelija.

Pelottaa ihan vitusti kohdata muiden opiskelijoiden ja myös opettajien katseet. "Neiti suvaitsi viimein ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä koulutyönsä niin kuin muutkin. Angstinen lintsari."
Aamiaisella, tunnilla, pihalla...ja yrittää olla niinkuin maailma hymyilisi taas. Ei se hymyile. En hymyile minäkään. En tiedä kuinka kauan kerrallaan jaksan taas painaa väkisin eteenpäin.

Olin jo mennyt sänkyyn ja valmistautunut ottamaan lepoa huomista varten kun alkoi pelottaa ankarammin. Lohduttauduin ensin sillä, että kohta on jo työharjoittelun aika. Hetkessä valahdin kalpeaksi kauhusta ja aloin täristä ahdistuksesta: työharjoitteluun! Mokaan kuitenkin kaiken, tapan vielä jonkun parhaan lehmän hoitovirheillä tai jotain vastaavaa! Ehei, en halua sinne.

Haluan olla kotona neljän seinän sisällä ja täristä kaikessa rauhassa sikiöasennossa sohvatuolissa. Jättäkää minut omaan rauhaani. En tahdo jakaa tätä taakkaa kenenkään viattoman kanssa.
Toinen puoli sisälläni repii minut riekaleiksi jos kukaan ei kuuntele.

Olen säälittävä. Ällötän itseäni.

Tämä vaihe olisi pitänyt käydä jo yläasteteininä.

[venttikuva on omatekemäni, et oikeasti halua suututtaa epävakaata ämmää kopioimalla]